Elämäsi käännekohdat

Matkalla pisteestä toiseen

Kun ikää tulee riittävästi alkaa yht’äkkiä näkemään oman elämän astinkivet ja hahmottamaan matkan pisteestä toiseen. Kun elämässä tapahtuu paljon, välillä ikäviäkin asioita, on vaikea ymmärtää ja hyväksyä tapahtumien kulkua. Mutta kun antaa ajan kulua, kokonaisuus alkaa hahmottumaan.

“You can't connect the dots looking forward; you can only connect them looking backwards.

So you have to trust that the dots will somehow connect in your future. You have to trust in something—your gut, destiny, life, karma, whatever. This approach has never let me down, and it has made all the difference in my life.”

Tämä Steve Jobsin ajatus on kirkastunut minulle vasta muutaman viime vuoden aikana.

Joku voisi sanoa, että tällainen “pisteiden yhdistely” on puhtaasti mielikuvituksen tuotetta. Ehkä niin, mutta minulle se tuo tietynlaisen rauhan. Tyyneyden luottaa asioiden tapahtuvan syystä. Ja kaikella on jokin isompi tarkoitus elämässäni. Ja siinä hetkessä minun ei ole tarkoituskaan ymmärtää sitä. Sen aika on vasta jopa vuosien päästä.

Unelmana oma suunnittelutoimisto

Pystyn itse selkeästi tunnistamaan omasta historiastani selkeitä käännekohtia. Hahmottamaan syyt miksi, joku tapahtuma sai osan elämässäni.

Olen 24-vuotiaana perustanut ensimmäisen yritykseni. Irtisanouduin silloisesta työpaikastani perustaakseni sisustussuunnittelutoimiston. Minkäänlaista varmuutta tulevista suunnittelutöistä ei ollut. Luotin vain niin vahvasti saamaani työkokemukseeni, osaamiseeni, visiooni sekä kontakteihini. Ja riskinotto kannatti.

Muutamassa kuukaudessa minulla oli oma toimisto Lappeenrannan pääkadun varressa. Isoista näyteikkunoista näkyi värikäs suunnittelutoimisto. Ajan hengen mukaisesti sisustettu.

Liiketila oli vuosia ollut autojen varaosamyymälä ja oli päässyt todella huonoon kuntoon. Aurinko oli polttanut teipit ikkunoihin. Kadulta tullut hiekka leijaili kaikkialla. Mutta minä näin tuon tomun läpi. Näin tulevan suunnittelutoimistoni.

Nuori yrittäjä

Olen usein sanonut, että nämä viisi vuotta yrittäjänä, kasvattivat minua 10 vuotta ihmisenä ja ammattilaisena. Sain sellaisen koulun ja eväät mitkä ovat kantaneet todella pitkälle. Kokemustani nuorena yrittäjänä arvostettiin todella paljon ja uskonkin sen tuoneen useita työmahdollisuuksia urallani. Puhumattakaan niistä neuvottelu- ja keskustelutaidoista joita kartutin näiden ensimmäisten yrittäjävuosien aikana.

Tämän ensimmäisen yrittäjyys -kokemuksen jälkeen en ole tuntenut enää stressiä. Olen toki ollut joskus todella väsynyt työmäärästä ja mahdottomista aikatauluista, mutta se kaiken alleen musertava stressin tunne hävisi.

“Kun muut pyörittelevät päätään ja tuskailevat homman mahdottomuutta minulla jo maalisuti viuhuu.”

Minulla on usein ollut vastaavanlaisia tilanteita missä mielessäni on selkeä visio esimerkiksi jostain tilasta. Tai vaikka kahvilavaunustani. Kun muut pyörittelevät vielä päätään ja tuskailevat homman mahdottomuutta, minulla jo maalisuti viuhuu.

Play Café vaunukin oli kamala matopurkki, kun sen ostin. Moni olisi kärrännyt sen suoraan kaatopaikalle. Kun yhden kohdan sai korjattua, toinen jo mureni käsiin. Mutta visioni oli täysin selkeä. Ja kirkkaana mielessäni. Piti vain vähän tehdä töitä sen eteen, että muutkin pääsevät sen näkemään.

Epäonnistumiset työuralla

Työuralleni on kuitenkin sattunut useitakin hieman epäonnistuneita työtehtäviä. Työpaikkoja joissa minun matkani on loppunut lyhyeen. Epäonnistumisiksi kutsun näitä siksi, että kaikissa tapauksissa jo työhaastatteluissa minulla on ollut vahva intuitio, että tämä ei tule toimimaan. Mutta silti olen ottanut työn vastaan.

Innostus on varmaan vienyt järjen äänen mennessään enkä ole halunnut katsoa totuutta silmiin. Epäonnistumista olen kokenut varmasti myös siksi, että olen aina ollut todella onnellinen jokaisesta työpaikastani. Ja sitten todella pettynyt, kun on joutunut toteamaan ettei työ ole minua varten. 

Mutta kaikista tekemistäni työtehtävistä minulle on jäänyt paljon hyviä kontakteja, tuttuja ja jopa rakkaita ystäviä. Ilman näitä  työpaikkoja tuskin olisin kaikkia näitä ihmisiä koskaan tavannut.

Tälläkin hetkellä mielessäni aina aika ajoin pyörii muutamat henkilöt ketä olen urallani tavannut. Vielä on liian aikaista sanoa minkälaista roolia he tulevat näyttelemään myöhemmin. Olen kuitenkin vakuuttunut, että heillä on joku isompi merkitys mitä en vielä tiedä. Aika jännää.

Keittiösuunnittelijasta kahvilayrittäjäksi

Tämä minun jopa erikoinen fiksaatio keittiöihin hämmästyttää vuosi toisensa jälkeen. Olen aikoinaan opiskellut tila-ja kalustesuunnittelua ja opinnäytetyöni tein suurtalouskeittiöistä ja niiden puutteellisesta ergonomiasta. 

Koko opiskeluaikani työskentelin keittiöillä ja rakastin sitä ihanaa hektistä tunnelmaa. Vähän sellaista takahuone meininkiä missä valmistellaan upeita herkkuja hienoille vieraille. Tai tarjoillaan talon kalleinta shampanjaa isojen kiekkopomojen kinkereihin.

Työkokemusta erilaisista keittiöistä on opiskaluaikojen jälkeenkin tullut paljon. Vaikken ole koskaan opiskellut mitään elintarvikealaa. Jokin minua on kuitenkin aina vetänyt sinne köökin puolelle.

Työharjoitteluni suoritin aikanaan Puustellissa, johon jäin myös hetkeksi töihin suunnittelijana ennen oman yrityksen perustamista. Sain opit keittiösuunnitteluun Suomen parhailta keittiökalustemyyjiltä. Myös kipinä myyntiä kohtaan heräsi tuolloin ja vielä se ei ole osoittanut sammumisen merkkejä.

Nyt olen havahtunut siihen, että kaikki oppini ja tietoni keittiöistä ovatkin olleet enemmän kuin hyödyksi, kun Play Cafeta varten piti etsiä mm. keittiötä. On pitänyt osata arvioida minkälaista tilaa tarvitaan ja kuinka paljon. Mikä on riittävästi, mikä on turhaa.

Työkokemus erilaisissa keittiöissä on selkeästi antanut hahmotuskykyä erikokoisten keittiöiden kapasiteetista ja niiden mahdollisuuksista.

Jossain vaiheessa kävin neuvotteluja eräästä kahvilatilasta ja kurkistus tilan keittiöön sai minut kieltäytymään tarjouksesta. Olin niin iloinen, kun ymmärsin miten pitkälle olen tullut ja miten paljon oppinut. Enää ei tarvitse ihan joka asiaa kokea kantapään kautta. Kokemus todella tuo varmuutta. Ja tietoa. 

Universumi ohjailee ja palkitsee kärsivällisen

Oma intuition tunteeni on aina ollut hyvin vahva. Ihmisistä, tilanteista, työpaikoista. Vasta nyt keski-iän korvalla olen oppinut tunnistamaan sen ja kuuntelemaan sitä. Kun katsoo monia tilanteita taaksepäin, intuitio on vahvasti, kovaan ääneen yrittänyt herätellä minua hetkeen. En vain ole osannut tai halunnut sitä kuunnella.

“Universumi ohjailee” on ollut jonkinlainen mantra mitä olen jo vuosia hokenut itselleni. Myönnän sen välillä olleen oikeutus omille hölmöilyilleni tai tilanteille kun en ole halunnut ottaa täysin vastuuta omista teoistani. Se tuo myös valtavaa helpotusta pettymyksen hetkiin. Hetkiin, kun asiat eivät ole menneet niin kuin olisin halunnut ja pettymyksen karvas aalto pyyhkäisi ylitseni.

Niinä hetkinä yritän itselleni vakuutella, että näin tämän kuuluikin mennä vaikka kiukuttaa niin vietävästi. 

“Pisteiden yhdistäminen on kärsivällisen ihmisen hommaa.”

Pisteiden yhdistäminen on kärsivällisen ihmisen hommaa. Pitää antaa ajan kulua ja luottaa tosiaan itseensä ja omaan visioon. Aina minulla ei ole ollut sitä kärsivällisyyttä mitä olisi vaadittu. En ole jaksanut nähdä sitä extra vaivaa tai tehdä sitä extra duunia, jota olisi vaadittu seuraavan stepin saavuttamiseen. Olen oikaissut.

Aina aika ajoin mieleeni palaan hetkiä elämästäni, jolloin mietin, että missähän olisin nyt jos olisin jaksanut vielä puristaa sen viimeisen pisaran. Missä työurani menisi? Mitä olisin saavuttanut? Mitä jos en olisi irtisanoutunut, olisinko johtavassa asemassa kyseisessä firmassa?

Jossittelu on välillä ihan puhdistavaa, kunhan muistaa palata siihen ajatukseen, että asiat ovat menneet juuri niin kuin niiden on kuulunut mennä.

Kuka tekee päätökset?

Olemmeko täysin virran vietävissä? Vai päätämmekö kuitenkin itse astinkivien paikan ja suunnan? Uskon, että päätöksillämme on aina vaikutusta tulevaisuuteemme, tietenkin. Mutta mihin perustamme omat päätöksemme? Kasvatukseen, omiin pelkoihimme, lähipiirin mielipiteisiin? Onko tekemämme päätökset koskaan oikeastaan ihan täysin omiamme?

Tuskin sitäkään. Mutta minä annan nykyään intuition olla vahvasti äänessä. En enää vaimenna sitä vaan kuuntelen mielenkiinnolla. On tärkeää myös tiedostaa, että aivomme mitkä tuottavat ajatuksemme ja päätöksemme ovat yli 2 miljoonaa vuotta vanha koneisto. 

Vaikka ihminen on kehittynyt, aivot toimivat edelleen samalla tavalla kuin kivikaudella. Vanhat aivomme saattavat käskeä meidän pakenemaan. Niillä on aina selviytymismoodi päällä. 

Ensimmäistä ajatusta ei voi päättää, mutta toisen ja kolmannen jo voi. Ja niihin on syytä kiinnittää huomio. Ensimmäinen ajatus saattaa peilata pelkotiloja menneisyydestä, joilla ei ole enää sijaa tässä hetkessä. Toimintamalleja, jotka kaipaavat jo päivitystä. 

Ehkä polkuja risteilee moneen suuntaan. Riippumatta siitä minkä polun valitsemme, ehkä lopputulos on aina sama? Tärkeintä varmasti on nauttia matkasta. Ja olla itselle aidosti rehellinen. Tehdä niitä asioita joista oikeasti tykkää. 

Ensin pitää tietenkin tehdä matka itseensä ja tunnistaa asiat joiden tekemisestä nauttii. Monet asiat ovat olleet läsnä jo lapsuudessa ja nuoruudessa. Ja sitten ne ovat vain unohtuneet jonnekkin matkan varrelle. Ja olemme alkaneet tekemään niitä asioita mitä meidän oletetaan tekevän. Etenemään uralla siihen suuntaan mitä yhteiskunta pitää “oikeana tapana”.

Melko kliseinen ajatus, mutta silti päivittäin törmää ihmisiin, ketkä eivät halua tai uskalla kuunnella omaa sisäistä ääntään. Ja kääntää suuntaa uutta polkua kohden. Tasaisilla kivillä on aina helpompi kävellä kuin liukkailla, keikkuvilla kivillä. Keikkuvalta kiveltä voi tipahtaa ja kastua. 

Mutta mikä on pahinta mitä voi tapahtua, jos päättääkin tehdä asioita toisella tavalla? Uskaltaisi luottaa omaan intuitioon ja vaistoon. Ja luottaa pisteiden yhdistyvän aikanaan.